Huh! Olipas eilinen tekstiä. Mutta eiköhän noita pelkotiloja tule eteen enemmänkin. Tänään siis kuitenkin vyöhyketerapiaan miettimään ja pohtimaan asioita. Tiedänhän minä, mistä osa tuosta pelosta jäädä vauvan kanssa yksin, tulee. 'Perimästä'. Niistä peloista, joiden varjossa/vaikutuksen alaisena olen joutunut elämäni elämään. Kuten myös äitini ja erityisesti mummoni. Mummollani on lapsia kahden eri miehen kanssa ja kumpikin heistä on kuollut lasten ollessa pieniä. Mummoni, jos kuka on siis jäänyt pienten lasten kanssa keskenään. Psykologisen vyöhyketerapian mukaan meihin periytyy yllättävän paljon tunteita ja asenteita. Osa siis peloistani ei ole oikeasti 'minun' tai mitenkään elämääni liittyviä. Pitäisi vaan jaksaa ymmärtää tämä...