Raskausviikkoja olisi nyt 5+jotain. Eli ollaan todella alussa ;) Opettelen käyttämään noita erilaisia laskureita ja kiekkoja, sillä ovathan ne ainakin mielenkiintoisia...

Olen ylpeä itsestäni ja miehestäni. Tähän saakka (eli siis kokonaiset 4,5 päivää ;) ) olemme suhtautuneet raskauteeni positiivisesti, suht huolettomasti ja huumorintajuisesti. Jos tämä olisi tapahtunut vaikkapa 3 vuotta sitten, olisin tässä kohden jo ihan varmasti hälyytystilassa, tarkistanut keskenmenotilastot yms yms yms. Nyt tiedostan tottakai että kaikki on vielä mahdollista, mutta en anna sen päästä vallalle. Eli terapia on tehnyt todellakin tehtävänsä minun kohdallani - ainakin tämän pienen asian suhteen :) Minä uskon siihen, että raskaus on yksi luonnollisimmista asioista; sillä tavallahan tähän maailmaan kaikki ovat tulleet. Tottakai pystyn itse vaikuttamaan omaan vointiini ja vähentämään sikiön vahingoittumismahdollisuuksia. Mutta tästä asiasta en pysty itse päättämään muutoin. Ja se on tavallaan vapauttavaakin.

Asiasta on nyt erityisesti mies leperrellyt tutuilleen ja vastaanotto on ollut aika mielenkiintoista. Kaikkihan me ollaan jo +30v, joten uskoisin ,että kaikilla on asia käynyt jollain tavalla mielessä. Siksipä suhtautuminen meidän uutiseemme kertookin enemmän heistä kun mistään muusta. Miksi ei voi vain yksinkertaisesti onnitella ja pitää ne mölyt mahassaan? Miksi pitää alkaa kertomaan siitä, kuinka itse on hämmentynyt/yllättynyt/järkyttynyt? Ja kuinka omissa suunnitelmissa ei ole lapset koskaan/ehkä vasta 3vuoden päästä.

Meidän tehtävämme ei olisi perustella tätä asiaa vaan toivoisimme tottakai että läheisemme olisivat onnellisia puolestamme. Joo, joidenkin mielestä asiat menevät 'väärinpäin', koska emme ole naimisissa tai kihloissa. Yhdessä olemme asuneet n.9kkta. Alkutaipaleemme suhteessa on ollut hieman kivikkoinen kummankin omista ongelmista johtuen. Mutta olemme kumpikin olleet pitkässä parisuhteessa tätä ennen, naimisissakin. Eikä se taannut parisuhteen kestämistä, onnellisuutta tai oikeastaan mitään muutakaan. Joten kiitos, olemme varmoja/onnellisia/tyytyväisiä/. Eikä tämä raskaus ollut vahinko.

Ja mitä tulee vointiin, niin saatan sittenkin selvitä tästä flunssasta! Eilinen ilta oli hieman hankala, kun syöminen venyi tosi pitkälle ja kerkesi tulla jo oikeasti paha olo :( Eli muistiin itselle, että pitää muistaa syödä säännöllisesti.

Flunssassa olen edelleen. Kävin tänään lääkärillä ja verikokeiden jälkeen totesimme, että minkäälaista bakteeritulehdusta ei ole havaittavissa. Joten hoitona lepoa ja lämmintä mehua. Ärsyttävintä on vaan herätä yskimiseen keskellä yötä ja luulla että keuhkot tulee yskittyä samantien pihalle. Mutta onneksi päikkärit auttavat asiaan :)

Paljon olemme ehtineet miehen kanssa puhua raskaudesta ja sen auhettamista muutoksista perheessämme. Hyvin samoilla linjoilla ollaan oltu mm.sen suhteen, että mahdollisuuksien mukaan jään lapsen kanssa kotiin ainakin siihen saakka että lapsi on 2vuotta. Tuntuuhan se hieman hassulta ajatella, että ensi kesästä lähtien olisi edessä pidempi tauko työelämässä. Mutta vaikka olen aikaisemmin ollutkin tosi työkeskeinen ihminen, ei se loppujen lopuksi ole kuin työtä. Kynteni olen siinä saanut tältä erää jo näyttää ja muutosta olen pohtinut joka tapauksessa. Eli tämäkin asia järjestyi parhain päin :)

Mutta kaikkihan ovat vain suunnitelmia. Todellisuus tulee näyttämään sen, miten tässä mennään eteenpäin. Ja tottahan on myös se, että keskenmenon vaara on suurehko vielä tässä vaiheessa.Luotan silti siihen, että kaikki menee hyvin. Mitäpä muutakaan mahdollisuutta minulla olisi?

Vahvasti flunssainen

Kammottava flunssa jatkuu ja jatkuu.

Kerron tähän alkuun myös kammotukset eli sen, että olen syönyt mielialalääkitystä, joka nyt ajetaan alas huippunopeasti. Olen myös käynyt terapiassa 2 viimeistä vuotta ja kolmannen vuoden hakemusta ollaan juuri laittamassa eteenpäin. Taustalla siis masennusta ja lääkärin mukaan 'vaativa persoonallisuus' :) Oma oloni onkin sen vuoksi hieman outo, kun osa olotilasta johtuu lääkityksen lopettamisesta ja osa flunssasta. Raskausoireista en sen sijaan osaa sanoa yhtään mitään. Mitä taas tulee masennukseeni, niin uskon sen olevan taaksejäänyttä elämää. Omassa elämässäni tapahtui vaan liian paljon liian isoja asioita, jotta olisin pystynyt niitä vajavaisilla taidoillani käsittelemään. Siihen tarvitsin tukea ja sitä olen myös saanut.

Tänään olen kuitenkin ehtinyt sairasvuoteellani pohtimaan monenlaisia asioita:
- Aiheutanko minä lapselleni samankaltaisia 'ongelmia' kuin oma äitisuhteeni on aikaansaanut minulle?
- Onko sairaalassa kunnollinen ilmastointi heinäkuussa?
- Milloin kerron isälleni? Entäpä puolison isälle? Entäs 5v tyttärellensä? Tai hänen äidilleen?
- Mistä saadaan varamummo? Yhtään elossa olevaa luomumummoa kun ei ole.
- Paljonko voi niistää ilman että aivot alkavat tulemaan ulos myös?

Ja neuvolaa yritin varata, mutta neuvolan täti oli sairaslomalla. Höh.

Vahvasti positiivinen

Se oli sitten positiivinen. Raskaustesti siis jonka tein eilen aamulla. Oho.

Olotila on epäuskoinen, kuten asiaan varmaan kuuluukin. Kyseessä on kuitenkin ensimmäinen raskaus minulle enkä oikeastaan tiedä, miten tähän pitäisi suhtautua. Sen verran järkevästi kuitenkin päätin suhtautua, että soitin tänään terveyskeskukseen ja kyselin neuvoja, miten tätä penteleellistä flunssaa oikein lääkitsisin? No, eipä oikein muita mahdollisuuksia ole kuin Panadol, lämmin mehu ja lepo. Kaksi ensimmäistä suoritettu mutta viimeisen kanssa on hieman haastavampaa.

Ikäähän minulla on (jo) 31, joten periaatteessa tiedän, miten lapsi saa alkunsa. Mutta en silti oikein uskonut, että meidän kohdallamme se kävisi näinkin kivuttomasti. Minulla on havaittu PCO v.2005, joten kaiken järjen mukaan ei raskautuminen pitäisi olla mitenkään helppoa. Ilman ehkäisyä on kuitenkin menty reilu maaliskuusta lähtien eikä mitenkään aktiivisesti yritetty raskautumista. Mutta näin sitten näköjään kävi. Onnellisesti. Oho.