Kaikki hyvin?

Tänään tuli ihan pikkuriikkisen veritippoja ja minähän olin tottakai huolestunut. Jännää, että jopa minä olen sen verran optimistinen, että olen tähän saakka ihan oikeasti olettanut, että kaikki on hyvin. Tottakai tiedän, että kaikenlaista voi sattua, mutta silti olen tuudittautunut siihen, että koska minulla ei mitään erikoisempia oireita ole, niin ei mitään vikaakaan voi olla. No, se oli vain pieni tippa eikä ole sen jälkeen uusiutunut. Mutta niin pienestä se on ihmisen mielenrauha kiinni. Mitähän tässä on vielä edessä?

Sen sijaan vatsani on kipeä, närästys ja pahoinvointi jatkuvat. Ei voi mitään, mutta kyllä ne vaan rajoittavat elämää enkä osaa niistä olla oikeasti kamalan onnellinen. Toki jos tietäisin, että muuta tietä ei lapsen saamiseen ole, niin sitten. Mutta kun nämä ovat niin yksilöllisiä ja minun yksilöni on päättänyt, että ällöttää. Pahoinvointi tai ei-pahoinvointi kun ei ennusta millään tavalla sitä, meneekö kaikki hyvin vai ei.

Keskiviikkona on siis ultra. Vielä kaksi yötä. Huh...yritän olla ajattelematta etten alkaisi hermoilemaan liikaa.