Huomenna

On ensimmäinen ultra. Viikkoja on silloin tasan 12+0, joten suurin keskenmenon riskikin pitäisi olla ohitettu.

Tuntuu hieman epätodelliselta ajatukselta, että minun sisälläni oikeasti olisi toinen ihminen. Se vaan on täydellisen absurdi ajatus. No, huomennahan sen näkee, on(ko) kaikki hyvin. Yritän olla mahdollisimman rauhassa asian kanssa ja saada nukutuksikin. Pakkohan on edes vähän luottaa siihen, että koska suurin osa raskauksista menee hyvin, niin minullakin menee.

Huomasin vaan kaipaavani äitiäni tähän tilanteeseen myös mukaan. Hänhän kuoli kohta 2vuotta sitten. Meidän lapsemme on täysin mummuton, koska avopuolisoni äiti on myös kuollut. Harmillista. Voikohan mummuja lainata jostain?

Edit.n.puolituntia myöhemmin...

Erehdyin sitten (tyhmätyhmätyhmä) lukemaan erästä palstaa, jossa np-ultrassa oli löydetty enää vain enkelivauva. JOS jollekulle muulle voi käydä noin kurjasti, niin miksi ei myös minulle? Samaan syssyyn luin pidemmällä raskaudessa olevien blogeja ja hyviä uutisia sieltä. Tästähän oli sitten vaan itku valmis. Mullakinhan on noita alaselän juilimisia ollut (eikä liity mitenkään totaalisen kammottavan huonoihin työasentoihin) sekä vatsan 'kovisteluja' iltaisin (eikä siis liity liialliseen syömiseen ja vähäiseen liikkumiseen). Edelleen mahtuu normaalit vaatteet päälle eikä tarvitse vauvavatsaa peitellä (vaan läskejä ja turvotusta). Eilen tuntui tämä ainainen huono olokin loppuvan kuin seinään jatkuttuaan ensin useita viikkoja. Lisäksi oikeassa sisäreidessä tuntuu vetoa ja kiristystä. Ja välillä ihan pieniä menkkamaisia kipuja. Itkua sitten tuherran täällä jo siitä surusta, että en ehkä koskaan pääsekään kokemaan isoa vatsaa, vauvan liikkeitä ja ennenkaikkea vauvaa joka syntyy :( Meille ei välttämättä tulekaan kolmatta(neljättä/seitsemättä jos kissat lasketaan) jäsentä kesällä. Ei tule välttis pieniä vaatteita ja vauvan tuoksua. Nyyh :( Voi ahdistus, kuinka voi ihminen olla huono epävarmuuden kanssa. Ja kuinka helposti alkaa kuvittelemaan huonointa vaihtoehtoa eikä parasta?